Etusivu » Blog » Markkinoinnin tavoitteet ja KPI:t eli suorituskykymittarit

Markkinoinnin tavoitteet ja KPI:t eli suorituskykymittarit

Markkinoinnin tavoitteet ja niiden mittaaminen – siinäpä vasta pähkinä purtavaksi. Markkinoinnin mittaamisen ja tavoitteellisuuden tulisi olla sellainen asia, joka kaikkien markkinoijien, toimialasta ja yrityksen koosta riippumatta, tulisi ottaa ensisijaisesti huomioon markkinointisuunnitelmaa tehdessä.

Näin ei kuitenkaan aina ole.

Tilanne voi sen sijaan olla se, että minkäänlaista markkinointisuunnitelmaa ei ole olemassakaan. Tällöin markkinointitoimet ovat lähinnä parin-muutaman viikon mittaisia syklejä, joissa kokeillaan erilaisia markkinoinnin keinoja ilman suunnitelmia, tavoitteita tai mittareita ja elätellään toivoa siitä, että myynnin määrä nousee näiden satunnaisten markkinointitoimien ansiosta. Kun näin ei sitten käy, unohdetaan kaikenlainen markkinointi muutamaksi kuukaudeksi tai vuodeksi kokonaan.

Sanomattakin lienee selvä, että tällainen suunnittelematon ja lyhytnäköinen markkinointi ei tuo onnistumisia. Siksi kirjoitimme tämän blogitekstin, jossa käymme läpi, miksi on tärkeää suunnitella markkinointia, asettaa sille tavoitteita ja mitata tuloksia.

Markkinoinnin tavoitteiden merkitys

Markkinoinnin tavoitteet, suunnitelmat ja mittarit ovat suuressa osassa onnistunutta markkinointia. Ne ohjaavat kaikkia markkinointitoimia ja toimivat suunnannäyttäjinä markkinointitoimia suunniteltaessa.

Mikäli markkinoinnille ei aseteta tavoitteita ja oikeanlaisia mittareita, millä tavalla silloin muodostetaan käsitys sen epäonnistuneisuudesta tai vastavuoroisesti menestyksestä? Mikä on se seikka, joka määrittää markkinoinnin menestyksen, jos mittareita ei ole? Vastaus – ei millään ja ei mikään.

Fakta siis on, että markkinointi ilman tavoitteita ja oikeita mittareita on resurssien hukkaan heittämistä.

Miten nämä tavoitteet markkinoinnille sitten asetetaan?

Markkinoinnin tavoitteiden asettaminen

Markkinoinnin tavoitteiden tulisi aina pohjautua liiketoiminnan strategiaan ja tavoitteisiin – miksi markkinoida, ellei se tue liiketoiminnan tavoitteita?

Jos yritykselläsi siis on asetettuna liiketoiminnalle selkeät tavoitteet, lue ne läpi kertaalleen ja muodosta markkinoinnin tavoitteet tukemaan niitä. Jos taas yrityksesi liiketoiminnalta nämä selkeät tavoitteet puuttuvat, niin ei muuta kuin johtoryhmän palaveria pystyyn ja liiketoimintasuunnitelmaa ja tavoitteita yhdessä luomaan. 🙂

Markkinoinnin tavoitteita voivat olla esimerkiksi bränditietoisuuden kasvattaminen, laadukkaiden liidien luominen, myynnin lisääminen jne.

Osa tavoitteista voi olla haasteellisia mitattavia, kuten bränditietoisuuden lisääminen. Mutta ajan ja pitkäjänteisen työn kanssa esimerkiksi verkkosivuvierailijoiden määrän nousu kertoo sen onnistuneisuudesta. Tässä täytyy toki ottaa huomioon, että bränditietoisuuden kasvattaminen on hyvin pitkäjänteistä työtä, joka harvoin maksaa itsensä takaisin nopeasti.

Oikotietä onneen markkinoinnissa ylipäätään ei ole – tavoitteisiin pääsy vaatii runsaasti työtä!

Tässä välissä huomiota myös siihen, millainen hyvä tavoite on. Huomaatko seuraavissa eron?

Myynnin kasvu

Vs

Myynnin lisääminen 15 % 31.12.2021 mennessä

Jälkimmäinen on ns. SMART-tavoite, jonka käyttämistä suosittelemme suuresti.


Jos et tiedä, mikä SMART-tavoite on, selitämme sen esimerkkien kera täällä. Löydät sen “Sisältömarkkinointisuunnitelma askel askeleelta” alaotsikon alta.

SMART-mallia noudattamalla tavoitteista tulee selkeitä ja markkinoinnin onnistuneisuutta on loppuvaiheessa helppo analysoida. Tavoitteita voi muodostua useita, mutta suositus on, että yksi tavoitteista otetaan päätavoitteeksi ja loput sivutavoitteiksi. Yhteen tavoitteeseen on helpompi tarttua kiinni kuin moniin toisistaan poikkeaviin tavoitteisiin.

Markkinoinnin mittareiden asettaminen

Nyt, kun tavoitteet on luotu, on aika siirtyä määrittämään markkinoinnille mittarit, joilla seurataan markkinoinnin menestystä. Digitaalisen markkinoinnin maailmassa puhutaan KPI-mittaristosta. Lyhenne KPI tulee sanoista Key Performance Indicator eli vapaasti suomennettuna mitattava arvo, joka osoittaa, miten tavoitteisiin on päästy. Määritä mittarit tavoitteiden mukaan.

Alla esimerkki KPI-mittaristosta:

TavoiteKPI:t
BränditietoisuusUutiskirjeen tilaajatSomeseuraajatSomemaininnat
Myynnin lisääminenMyynnit vs edellinen jaksoLiidit/yhteydenototVerkkovierailijat

Ja näin olet kätevästi luonut yrityksellesi markkinoinnin tavoitteet ja mittarit, joilla niitä seurataan.

Älä myöskään unohda luoda Google Analyticsiin relevantteja verkkosivutapahtumia ja konversioita, mikäli verkkosivuillasi on esimerkiksi yhteydenottolomake. Näin automatisoit omaa työtäsi, eikä sinun tarvitse huudella myynnin perään, montako yhteydenottoa saitte viime kuussa verkkosivujen kautta.

Jos yritykselläsi ei ole vielä markkinointisuunnitelmaa, niin käy lukemassa täältä, millainen hyvä markkinointisuunnitelma on ja miten sellainen laaditaan.

Jäikö kysyttävää tai tarvitsetko asiantuntevaa apua markkinointisi parantamiseen? Ota yhteyttä meihin, autamme mielellämme!

Uusin artikkeli

Lisää artikkeleita

Tilaa uutiskirjeemme

Emme tuki sähköpostiasi spämmillä

popa-kaikki-markkinoinnin-palvelut

Käytämme evästeitä parantaaksemme sivun käyttökokemusta. Hyväksyt evästeiden käytön jatkamalla sivun selaamista. Evästekäytäntömme